Liity jäseneksi
4H:n jäsenenä pääset osallistumaan monipuoliseen toimintaan!
Saat alennuksia esim. kursseista, koulutuksista, retkistä.
- Henkilökohtainen jäsenmaksu on 35 euroa.
- Perhemaksu on 70 euroa. Perhemaksulla voivat jäseniksi liittyä perheen kaikki samaan ruokakuntaan kuuluvat 6 vuotta täyttäneet nuoret ja vanhemmat.
- Kannatusjäsenmaksu on 100 euroa.
- Huom! 7.1.2020 on siirrytty rullaavaan jäsenkauteen.
4H-yhdistyksen jäsenenä voit osallistua edullisesti monipuoliseen 4H-toimintaan, esimerkiksi 4H-kerhoihin, kilpailuihin, leireille ja kansainvälisiin vaihto-ohjelmiin.
Työpalvelukoulutuksen käyneille nuorille jäsenetu on työpalvelussa työskentely.
Heti kun olet täyttänyt liittymislomakkeen, on jäsenyyteen liittyvä tapaturmavakuutus voimassa (4H:n tapahtumissa, retkillä ja kerhoissa) ja voit huoletta aloittaa 4H-harrastuksen.
Jäsenmaksun voit maksaa heti liittymisen yhteydessä verkkopankin kautta tai odottaa, että Suomen 4H-liitto lähettää laskun ja kortin noin kuukauden sisällä.
On tärkeää maksaa jäsenmaksu eräpäivään mennessä, näin jäsenmaksuun sisältyvä tapaturmavakuutuksesi pysyy voimassa.
Jäsenlaskun mukana saat 4H-jäsenkortin, johon on liitetty paikallisia ja valtakunnallisia etuisuuksia. Jäsenedut ovat voimassa maksettuasi jäsenmaksun. Tietoa valtakunnallisista eduista löydät täältä.
Perhejäsenmaksulla voivat jäseniksi liittyä kaikki yli 6-vuotiaat perheenjäsenet. Myös vanhempien kannattaa liittyä jäseneksi jos jäseneksi liittyy useampi kuin yksi lapsi.
Voit liittyä jäseneksi täyttämällä sähköisen liittymislomakkeen sivun alalaidasta.
Muistattehan täyttää sähköpostiosoitteen jokaisen jäsenen kohdalle, koska tammikuusta 2020 alkaen lähetämme vain sähköisen jäsenkirjeen. HUOM! Tarkista roskapostikansio.
Kun jäseneksi liittyy alaikäinen lapsi, tulee huoltajan tiedot täyttää huoltajan tietoihin myös vaikkei hän ei itse liity jäseneksi.
HUOM! Pelkkä huoltajan liittäminen jäseneksi ei tarkoita, että lapsi olisi myös jäsen. Jokaiselta jäseneltä tulee löytyä tiedot jäsenrekisteristämme.
Jäsenkausi on 12 kuukautta ilmoittautumishetkestä.
Jäsenetuudet
Valtakunnallisen jäsenmaksun maksaneiden jäsenyyteen sisältyy aina varsinaisen 4H-toiminnan lisäksi
- nuorisojäsenen tapaturmavakuutus
- jäsenkortti
- korttiin liittyvät paikalliset ja valtakunnalliset etuudet
Klikkaa sivussa olevaa banneria!
Jäsenrekisterin tietosuojaselosteen löydät täältä